6. lokakuuta 2014

Kahden vuoden tauko...

...tämän blogin päivityksessä päättyi sitten tähän. Otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja päivitin "Kivimaan Koirat" -sivun, sillä Hukkaa ei tuo takaisin se, että en sen kuolemasta kirjoita. Ja onhan tietenkin jo korkea aika esitellä Kivimaan viimeisin tulokas: Herra Binkerton eli Binky, maailman lempein isonenä :).

 
Ryhdyin myös saattamaan ajantasalle "Kivimaan Kasvit" -sivua, sillä kaikenlaista uutta on pihalle päätynyt (ja muutama poistunut riveistä, syystä tai toisesta). Jatkan listan päivittämistä tässä lähipäivinä ja koetan myös kirjoitella siitä, mitä talon suhteen on tässä välillä tapahtunut. Ja tietenkin pihalla :).

Koetan lähiaikoina jatkaa myös koirien oman blogin päivittämistä.

9. kesäkuuta 2012

Alkukesän kukkasia

Viime viikkon kylmät viivästyttivät kesän tuloa hieman, mutta aikaisimmat kukkijat ovat jo päässeet vauhtiin.

Kuistin edustan vallanneet rohtoraunioyrtit (Symphytum officinale) kukkivat kimalaisten iloksi täyttä päätä.


Viime kesänä tavallisten lilakukkaisten joukkoon ilmestyi myös valkoinen muunnos, joka näyttää voivan myös mainiosti.


Kurjenpolvista aikaisimpana on kukkansa aukaissut tummakurjenpolvi (Geranium phaeum) 'Samobor', joka on myös kimalaisten suosiossa.



Pionipenkin asukit ovat hyvässä kasvussa, mutta ensimmäisenä taitavat kukkimaan ennättää pergolan eteen istutetut ruusupionit (Paeonia veitchii).



Tarhamagnolia (Magnolia  x loebneri) 'Merril' ei innostunut kukkimaan vielä tänäkään keväänä, mutta on hyvässä kasvussa...


Vasta istutettu kalukkipensas (Calycanthus floridus) sen sijaan availee tuoksuvia kukkiaan.


Erityisen iloinen olen japaninkirsikka (Prunus serrulata) 'Kanzan'in kukinnasta: istutin sen viime vuoden lokakuussa (hankin parimetrisen taimen viimeisistä puutarha-alennusmyynneistä hintaan 5 €) ja olin hieman huolissani araksi mainitun puun selviämisestä, mutta talvivaurioita ei tullut lainkaan. Ja kovin kaunis se on!





1. toukokuuta 2012

Pionipenkin aita

Aurinkoinen, lämmin sää on vihdoinkin hemmotellut meitä muutaman päivän ajan, joten alkaa nyt lopultakin tuntua siltä, että kesä on tulossa. Myyrät eivät talven aikana olleetkaan pistelleet kaikkia syksyllä istuttamiani kukkasipuleita parempiin suihin, vaan pionipenkistäni nousee jos jonkinlaista tulokasta, ensimmäisten joukossa idänsinililjat.



Myös kaikki pionit ovat suureksi ilokseni reippaassa kasvussa, odotan innolla mahtaisivatko viime kesänä istutetut jo vaikka tehdä jonkin kukankin.


Koska penkkiin on aika-ajoin ilmestynyt luvattomia tassunjälkiä, päätin kyhätä sen suojaksi aidantapaisen. Läheiseltä hakkuuaukiolta löytyy läjäpäin kauniisti harmaantuneita kuusenoksia, joista sitten sidoin juuttinarulla kevyen polvenkorkuisen viritelmän... tyyliltään tuo taitaa lähinnä olla "rustiikkinen", noin kauniisti ilmaistuna ;). Saa nähdä, riittääkö tuo pitämään isotassuiset koiraeläimet loitolla.



Ainakin aidanrakennuspuuhiani seurattiin vakavina, samalla tietenkin vahtivelvollisuutta suorittaen.



30. lokakuuta 2011

Kylvökokeiluja, osa 1

Innostuin tilaamaan toissa viikolla siemeniä Briteistä, Nicky's Nursery -nimisestä siemenliikkeestä. Jonkinlainen paheneva kokeiluhulluus selvästikin vaivaa, sillä tilaukseen menivät Araucaria araucana (Chilenaraukaria, Monkey Puzzle Tree), Cedrus libani (Libanoninsetri) ja Sequoiadendron giganteum (Mammuttipetäjä), joista mikään ei menesty ihan näin pohjoisessa opusten mukaan. Mutta kokeilla aina voi, ties vaikka kuitenkin... :).  Paketti saapui perjantaina ja tänään sitten laitoin araukarian siemenet (10 kpl) itämään ohjeen mukaan.

Nämä ovat kuulemma syötäviäkin, hieman kyllä teki mieli maistaa, mutta en kuitenkaan raaskinut.



Liotin siemeniä vuorokauden verran, tein kylvöalustaksi sekoituksen puutarhamullasta, havumullasta, hiekasta ja perliitistä ja laitoin sitten kuusi siemenistä omiin purkkeihinsa ja neljä yhteen matalaan astiaan (ajattelin kokeilla kumpaakin ohjeessa mainittua tapaa).


Astiat laitoin toiseen pikkuhuoneeseen, missä lämpötila on 17 astetta, eli pitäisi olla aika ideaali. Laitoin astiat varmuuden vuoksi tyhjillään seisseeseen lasivitriiniin, jotta huoneeseen mahdollisesti eksyvät hiiret eivät pääse niihin käsiksi, voisivat siemenet muuten joutua parempiin suihin. Nyt sitten odotetaan ja katsotaan, mitä tapahtuu :).

Setrin- ja sequoiansiemenet ovat vielä likoamassa, saavat olla vielä pari päivää. Sitten siirrän ne pariksi kuukaudeksi jääkaappiin, sillä kummatkin vaativat viileäkäsittelyn ennen kylvämistä.

23. lokakuuta 2011

2011 istutukset

Kesä vierähti ohi niin, ettei koneen ääressä hirvesti ehtinyt istua, joten koetan nyt sitten ottaa hieman kiinni menneen kesän tapahtumia. Alkukesästä taisin täälläkin hieman lupailla, että tänä kesänä saa uusien kasvien istutus jäädä vähemmälle; no, näin jälkeen päin huomaan, että tulihan noita aikomuksista huolimatta laiteltua :). Keväällä ostelin perennantaimia Raumalaisilta kirpputoreilta, Vakka-Taimeen eksyin pari kertaa arvattavin seurauksin (mukaan tarttui taas varsin eksoottisia otuksia) ja hankintoja tein myös erinäisistä puutarhamyymälöistä ja kesäpihoilta, mistä varsinkin näin syksymmällä on kasveja taas saanut hyvinkin edullisesti. Ja kasveja olen saanut myös sukulaisilta ja työkavereilta :). Eli tässäpä tämänkesäinen istutuslista, palailen muiden kuulumisten ja kuvien kera myöhemmin.


Perennat

Aconitum napellus - Aitoukonhattu - 2 kpl
Anemone sylvestris - Arovuokko - 3
Aquilegia vulgaris - Lehtoakileija - 4
Asarum europaeum - Lehtotaponlehti - 4
Delphinium grandiflorum - Kiinanritarinkannus - 4
Fallopia sachalinensis - Jättitatar - 5
Gentiana triflora - Leikkokatkero - 2
Geranium himalayense - Idänkurjenpolvi - 2
Geranium machorrizum - Tuoksukurjenpolvi - 3
Geranium nodosum - Hämykurjenpolvi - 1
Geranium phaeum 'Samobor' - Tummakurjenpolvi - 4
Geranium renardii - Nyppykurjenpolvi - 3
Geranium x cantabrigiense - Peittokurjenpolvi - 3
Geranium x magnificum - Tarhakurjenpolvi - 5
Hemerocallis x 'Moment of Truth' - Päivänlilja - 3
Hesperis matronalis - Illakko - 2
Heuchera micrantha 'Palace Purple' - Purppurakeijunkukka - 3
Hosta ?? - Kuunlilja - 3
Hosta x 'Bressingham Blue' - Jalokuunlilja - 2
Iris pumila - Kääpiökurjenmiekka - 3
Lamprocapnos spectabilis - Särkynytsydän - 1
Lupinus polyphyllus - Komealupiini - 5
Nepeta x faassenii - Mirrinminttu - 2
Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka - 1
Pachysandra terminalis - Varjoyrtti - 3
Paeonia lactiflora 'Dr. Alexander Fleming' - Kiinanpioni - 1
Paeonia lactiflora 'Ewelina' - Kiinanpioni - 1
Paeonia lactiflora 'Wladyslawa' - Kiinanpioni - 1
Paeonia veitchii - Ruusupioni - 4
Paeonia x 'Starlight' - Pioni - 1
Paeonia x 'First Arrival' - Itoh-hybridipioni - 1
Paeonia x 'Magical Mystery Tour' - Itoh-hybridipioni - 1
Phalaris arundinacea 'Picta' -  Viiruhelpi - 1
Phlox divaricata 'Chattahoochee' - Sinileimu - 3
Phlox subulata 'Candy Stripe' - Sammalleimu - 3
Polemonium caeruleum -  Lehtosinilatva - 2
Rheum rhabarbarum - Raparperi - 4
Tiarella cordifolia - Rönsytiarella - 3
Trillium erectum - Punakolmilehti - 3
Triosteum pinnatifidum - Liuskakuumejuuri - 1

Köynnökset

Clematis alpina - Alppikärhö - 2
Clematis chiisanensis - Pagodikärhö - 1
Humulus lupulus - Humala - 1

Lehtipuut ja pensaat

Acer palmatum 'Shindeshojo' - Japaninvaahtera - 1
Amelanchier spicata -  Isotuomipihlaja - 10
Aronia x prunifolia - Koristearonia - 20
Hydrangea macrophylla 'Twist and Shout' - Jalohortensia - 1
Hydrangea paniculata 'Limelight' - Syyshortensia - 1
Hydrangea paniculata 'Mustila' - Mustilanhortensia - 1
Juglans ailanthifolia - Japaninjalopähkinä - 1
Lonicera x bella 'Zabelii' - Kaunokuusama - 1
Mahonia aquifolium - Mahonia - 7
Paeonia rockii - Rockinpioni - 1
Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä' - Loistojasmike - 6
Prunus serrulata 'Kanzan' - Japaninkirsikka - 1
Pyrus communis 'Pepi' - Päärynä - 1
Pyrus communis 'Tohtorin päärynä' - Päärynä - 1
Quercus robur - Metsätammi - 1
Rhododendron catawbiense 'Grandiflorum' - Puistoalppiruusu - 1
Rhododendron impeditum - Sinialppiruusu - 4
Rhododendron x 'Whitethroat' - Atsalea - 1
Rubus arcticus ssp. x stellarcticus 'Beata' - Jalomaarain - 3
Rubus arcticus ssp. x stellarcticus 'Sofi' - Jalomaarain - 3
Sambucus nigra 'Black Lace' -  Mustaselja - 1
Sorbaria sorbifolia - Viitapihlaja-angervo - 1

Havut

Juniperus communis 'Repanda' - Kääpiökataja - 1
Pinus sylvestris 'Globosa' - Pallomänty - 1
Pseudotsuga menziesii - Douglaskuusi - 1
Sciadopitys verticillata - Varjostinkuusi - 1
Taxus cuspidata -  Japaninmarjakuusi - 1
Tsuga canadensis 'Nana' - Kääpiökanadanhemlokki - 1

Aivan omassa luokassaan on

Ginkgo biloba - Neidonhiuspuu - 1

Sipulit

Allium oreophilium - Lehtolaukka - 30
Crokus 'Barr's Purple' - Krookus - 15
Fritillaria uva-vulpis - Assyyrianpikarililja - 15
Muscari armeniacum - Tummahelmililja - 25
Nectaroscordum siculum ssp. bulgaricum - Hajulaukka - 5
Scilla siberica - Idänsinililja - 70
Tulipa 'Creme Upstar' - Tulppaani - 10
Tulipa 'Queen of Night' - Tulppaani - 15
Tulipa kaufmanniana - Lummetulppaani - 15
Tulipa parrot 'Blue Parrot' - Papukaijatulppaani - 10

Saa nähdä, kuinka moni sipuleista selviää myyrien hampaista kevääseen saakka.

14. toukokuuta 2011

Vierailijat

Heräsin eilen aamulla ennen kuutta avoimesta makuuhuoneen ikkunasta kuuluvaan meteliin, jonka lähteeksi osoittautuivat viereiselle pellolle tanssiaisia pitämään tulleet kurjet. Aluksi niitä oli paikalla kaksi, eivätkä ne olleet moksiskaan aamupissillä käyneiden koirien haukuista (koirat viisaasti päättivät pitäytyä haukkumisessa ja katselussa); sitten paikalle ilmestyi kolmas ja hieman myöhemmin vielä kaksi lisää. Nappasin keittiön ikkunan läpi muutamia kuvia tanssijoiden siirtyessä lähemmäs taloa.





Kun linnut viipyivät pellolla, läksin etsimään kameran pidempää putkea ja ehdin vielä nappaamaan pari kuvaa kuistilta; kurjet olivat tosin jo siirtyneet kauemmas pellolle ja käsivaralla kuvista tuli hieman epätarkkoja. Komeita lintuja ne kyllä ovat.


11. toukokuuta 2011

Viherpeukaloa pakottaa

Jaahas. Se on taas se aika vuodesta kun postilaatikkoon ilmestyy puutarhakuvasto toisensa jälkeen ja kasvihankinnat meinaavat riistäytyä totaalisesti käsistä; sisällä ei malttaisi olla millään, töistä puhumattakaan. Toistaiseksi puutarhainto on kuitenkin pysynyt aisoissa ja olen tehnyt vakaan päätöksen rajoittaa uusien kasvien hankkimista (ainakin hieman) ja keskittyä pihan yleiseen siistimiseen ja järjestelmälliseen kunnostamiseen ;).

Jotain on kuitenkin sentään täytynyt hankkia. Pellon laitaan istutettiin pari viikkoa sitten n. 25 m pensasaitaa: 20 koristearoniaa (aronia x prunifolia), 10 isotuomipihlajaa (amelanchier spicata) ja 6 loistojasmiketta (philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'), joista sekaisin istutettuna tulee toivottavasti mukava aidanne. Taimet täytyi sitten tietysti ympäröidä keppi-naruvirityksin (raparperipenkin tavoin), jotta koirat pysyvät poissa:


Lähistölle istutettiin myös päärynäpuu, pyrus communis 'Tohtorin päärynä', jolle täytyy vielä hankkia kaveriksi jokin toinen lajike ristipöytyksen vuoksi.


Pihan takaosassa olleen toisen talon vanhan porraskiven ympäristöstä tuhottiin vanhaa taikinamarjapöheikköä ja tilalle istutin atsaleahybridi 'Whitethroat':in. Kuvassa taimea ympäröivät kivet kaivettiin istutuspaikalta ja sen lähiympäristöstä, samoin kuin pinotut taikinamarjan juurakot... Sai tehdä jonkin verran töitä kuopan eteen.


Pöheikköä on raivattu myös muualta, mm. etupihan rinteestä läheltä tontin rajaa, joka näyttää nyt pikkuisen paremmalta. Rinne on melko varjoisa ja istutin sinne kolme pikkuista mahoniaa (mahonia aquifolium), jotka toivottavasti paikalla viihtyvät.



Viime viikonloppuna poikettiin Pomarkun suunnalla hakemassa 90 hieman järeämpää aitatolppaa, joita ajattelin tolpiksi heinäseiväsaitaan (niitä saadaan ostettua naapurilta). Toivottavasti päästään tänä kesänä pystyttämään sitä :).